Äänitystilaisuus: Adamantra – Kuoroäänitykset D-Studiolla

Onko koolla väliä? Kyllä on, jos kyse on Adamantran levylle tulevista kuoroista!! 1.12.-2.12. Klaukkalan D-Studiolla haettiin ISOA ja saatiin ÖVERIÄ, kun baritonigladiaattorit sukkahousuissaan kehräsivät reiden sisäpintaa kutittavilla alataajuuksilla. Lopputulosta täydensi nahkaan ja pitsiin sonnustautuneet enkelit, jotka viihdyttivät bändin jätkiä sulosoinnuillaan.

Viikonlopun tuloksena miksaajallemme noin 100 raitaa lisää päänvaivaa, onneksi äänityö on sentään ulkoistettu pois tästä firmasta. Samaten pakastin on noin 4 kiloa lihaa kevyempi. Hyeenalaumana toimi kuorosessioissa Tapio Kuosma, Ville Autere, Juhani Muhonen, Erik Kraemer, Tony Turunen, Mikko Sepponen ja Christian Pulkkinen. Naarasleijonia esittivät Helena Haaparanta, Maija Nevala, Leeni-Maria Hovila ja Minna von Weissenberg.

Konsertti: Orkesterisota

Kansallisoopperan orkesteri ja Ruotsin kuninkaallisen oopperan orkesteri asettuivat vastakkain lämminhenkisessä Suomi-Ruotsi maaottelussa. Tilaisuus järjestettiin Logomossa 10.8.2012 Turun Musiikkijuhlien avajaiskonserttina. Aluksi kummatkin orkesterit soittivat kansallista musiikkia. Suomalaiset soittivat Sibeliusta ja Ruotsalaiset Stenhammaria. Kummatkin orkesterit olivat hyvässä vedossa, mutta sanoisin että Ruotsalaisten soundi oli skarpimpi ja orkesteri soi nätisti yhteen. Ohjelmassa oli luvassa myös soitinten välistä kovin, nopein jne. kilpailuja joka oli hauska. Konsertissa oli ammattitaitoinen ja huumorintajun omaava juontaja, joka teki konsertista hauskan kokonaisuuden. Konsertti huipentui kummankin orkesterin samanaikaiseen esitykseen Ravelin Bolerosta, joka teki minuun suuren vaikutuksen. Bolero on tutkielma äänenvoimakkuuteen. Koko 10min sävellyksenkaari on yhtä cresendoa, joka päättyy korvia huumaavaan Forte Fortissimoon. Orkesterit soittivat hyvin yhteen kapellimestari Mikko Frankin ohjauksessa.

Wilhelm Stenhammar: Excelsior Op. 13

Jean Sibelius: Sinfonia nro 7 C-duuri Op. 105

Benjamin Britten: Four Sea Interludes Op. 33a

Gustav Mahler: ”Adagietto” sinfoniasta nro 5 cis-molli

Maurice Ravel: Boléro

Konsertti: Milla von Weissenberg, näyttötutkintokonsertti

Milla von Weissenberg on parhaillaan Sibelius-akatemiassa opiskeleva pianonsoitonopiskelija. Hänellä meni viimeinen vuosi Turun Konservatoriossa ja ensimmäinen vuosi Sibelius-akatemiassa päällekkäin ja tämä kyseinen konsertti oli hänen näyttötuskintokonserttinsa Konservatoriossa. Ohjelmistossa oli monipuolisesti sooloteoksia, lied-lauluja sekä näyttöjä Millan sovituskyvyistä. Nautin itse kovasti Millan tulkinnasta Chopinin Etydi Op. 10 no. 9 teoksesta, jossa oli todella energinen ote! Milla on heittäytyjä. Hän pistää osan sielustaan joka kappaleeseen mitä hän soittaa ja hänen melken Italialaistyyppiset, romantiikan suuntaan nojaavat maneerinsa tehostavat vaikutelmaa. Toiseksi kohokohdaksi konsertissa voisi nostaa Eric Rousin laulaman, hyytävän komean Franz Schubertin Erlkönig Op. 1. Eric Rousi on eräs Suomen tulevaisuuden basso-lupauksista! Hänen tekniikassaan on vielä hiomista, mutta äänimateriaali on piru vieköön komea!

OHJELMA:

-J.S. Bach: Preludi ja Fuuga d (DWK II)

-T. Niininen: Preludi No. 4

-F. Chopin: Etydi Op. 10 No. 9

-S. Prokofiev: Romeo ja Julia Op.75: Mercutio / Romeon jäähyväiset

-F. Schubert: Sonaatti A, D. 664: 2. Andante
(Sovitus: Milla von Weissenberg)

-R. Strauss: Zueignung Op. 10 No. 1

-C. Schumann: Sie liebten sich beide Op. 13 No. 2

-R. Schumann: Er ist's Op. 79 No. 23

-T. Kuula: Yö Op. 22 No. 3

-T. Kuula: Epilogi Op. 6 No. 2

-T. Kuula: Syystunnelma Op. 2 No. 1

-F. Schubert: Erlkönig Op. 1

Kirjallisuus: Robert E. Howard - Red Nails

Red Nails on viimeinen Robert E. Howardin kirjoittama Conan Barbaari tarina. Novelli alkuperäisesti julkaistiin Weird Tales lehdessä Kesäkuussa 1936. Tarina sijoittuu semi-historialliseen Hyborian Aikaan, jossa on vaikutteita keski-ajasta ja viikinkimytologiasta. Tarinan synkkien kuoleman ja rappeutumisen teemojen takia sitä pidetään klassisena Conan Barbaari tarinana ja on kiistatta eräs kirjailijan parhaista teoksista.

Tarina piti minut alusta loppuun otteessaan. Conan löytää vahingossa kadonneen kaupungin viidakon syvyyksistä, jonka sisäsiittoiset asukkaat sotaisella käytöksellään ovat ajautumassa tuhoon. En löytänyt tarinasta sen suurempaa syvällisyyttä. Robert E. Howardin tarinnankerronta on vaan niin väkevää, että syvällisyyden puuttuminen ei mielestäni ole miinus. Joskus pelkkä hyvin kirjoitettu tarina voi olla kulttuurisesti sisältörikasta. Mielikuvituksen virikkeenä Howardin tarinat toimivat erinomaisesti.

Kirjallisuus: Robert E. Howard - The Phoenix on the Sword

Hither came Conan, the Cimmerian, black-haired, sullen-eyed, sword in hand, a thief, a reaver, a slayer, with gigantic melancholies and gigantic mirth, to tread the jeweled thrones of the Earth under his sandalled feet...

Tämä tarina on yksi ensimmäisista Conan Barbaari novelleista. Robert E. Howardin tarinankerronta on uskomattoman värikästä. Barbaarin tinkimättömässä luonteessa on jotain selittämätöntä vetovoimaa ainakin allekirjoittaneeseen. Kuolemaa pelkäämättömänä Conan elää elämäänsä täysillä ajattelematta menneitä tai tulevaa, ottamalla tarvitsemansa ja säälimättä vihamiehiään. Conan on täydellinen esimerkki äärimmäisen vahvasta persoonasta, joka osaa elää tässä hetkessä. Tämä hetkessä eläminen unohtuu monelta nykymaailman menossa...

Club Coverdose feat. Mats Levén, Helsinki

Bändikaverini Adamantrasta, Jukka Hoffrén soitti minulle kuukausi takaperin yllättävän puhelun ja kysyi: ”Hei Crisu! Voitko majoittaa Mats Levénin sun sohvalle?”. Mats Levén on minun teiniajan sankareita. Hän on laulanut Yngwie Malmsteenin bändissä vuosina 1997-1999 ja ensimmäinen Live DVD, jonka omistin oli Yngwie Malmsteen Live! Mats lauloi kyseisellä livetallenteella ja sitä olen teiniajan innostuksessani katsellut lukemattomia kertoja. Kun sain Jukan puhelun koin samalla lapsenomaista innostusta sekä epäuskoa, että meneekö Matsilla muka noin huonosti, että hän tulee minun sohvalle nukkumaan?

Koverkiertue ei toteutunut, joten Mats tuli suomeen pelkästään yhdelle pistokeikalle Helsinkiin. Pääsin juttelemaan hänen kanssaan backstagella 10min verran ja hän kertoi minulle tämän hetken projekteistaan. Hän laulaa nykyään Candlemass nimisessä legendaarisessa Ruotsalaisessa doom-metal bändissä, joka perustettiin jo vuonna 1984. Eli eihän sillä Matsilla niin huonosti mene. Pääsee vieläkin isoille lavoille esiintymään. Huomasin, että hän on viimeisen päälle ammattilainen joka oli lentänyt Helsingin keikalle hyvällä palkalla.

Itse keikka oli mahtava! Mats on pitänyt äänensä kunnossa ja varsinkin Whitesnaken kappaleet kuulostivat melkein paremmalta kuin alkuperäiset vedot David Coverdalen kanssa. Mats Levénillä on poikkeuksellisen rouhea rock-soundi ja vaikka hänen ikänsä lähenee jo 50-ikävuotta, niin hänen rekisterinsä on vieläkin ilmiömäinen. Hän lauloi mm. suvereenisti Queensrÿchen ”Queen of the Reich” kappaleen, joka on kiistatta yksi Heavy Metallin klassikoita ja erittäin vaikea laulaa.

Baletti: Kansallisbaletin kesäkiertue 2012

Kansallisbaletti lähti promokiertueelle kesällä 2012 ja satuin sopivasti paikalle ilmapiiriltään positiivisvaikutteiseen tapahtumaan. Turun tapahtuma järjestettiin Varvintorilla 5.6.2012. Promokiertue oli toteutettu 15 tanssijan voimin ja kiertuekaupunkeina olivat Helsinki, Tampere, Turku, Vaasa, Lahti, Oulu, Jyväskylä ja Kuopio. Noin puolentoista tunnin pituisessa esityksessä nähtiin niin klassista balettia kuin nykytanssiakin.

Itse en ole mikään erityinen baletin ystävä. Muistaakseni kerran ennen olen ollut katsomassa balettiesitystä ja tälläkin kertaa minut raahasi tapahtumapaikalle eräs tuntemani naishenkilö. Olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt kuinka paljon viihtysin tapahtumassa. Kohtauksia nähtiin mm. baleteista Romeo ja Julia, Don Quijote, Le Corsaire - Merirosvo,Scheherazade ja Joutsenlampi. Musiikkia oli nykytaideteoksissa Jukka Pojalta sekä Chisulta. Plussana esityksessä mainittakoon myös kansallisbaletin tytöt, joita oli mieluisa katsella.

Musikaali: We Will Rock You, Lontoo

Ben Eltonin ja Queen-yhtyeen luoma, hyvinkin suosittu ”We Will Rock You” musikaali lukeutuu Lontoon menestyneimpiin teatteriesityksiin. Sen on nähnyt Isossa-Britanniassa yli kuusi miljoonaa ja maailmalla yli 14 miljoonaa ihmistä. Musikaali pyörii Lontoon Dominion teatterissa ja se on teatterin historian pisimpään pyörinyt show. Vuonna 2011 ”We Will Rock You” voitti arvostetun yleisöpalkinnon Laurence Olivier Awardsissa.

Lontoon kolmesta musikaali- / konserttitapahtumasta tämä oli minulle itselleni mieluisin. Juureni ovat vahvasti rock-musiikissa ja Queenin kappaleet kolahtavat omalla kohdalla ja kovaa. Ehkä lempiesitykseni musikaalin aikana oli Oliver Tompsettin komeasti tulkitsema ”Who Wants To Live Forever”. Ehdoton suositus käydä katsomassa jos Lontoon reissu on suunnitelmissa!

Konsertti: Giuseppe Verdi – Requiem, Lontoo

Verdin säveltämä Requiem on kuolinmessu Alessandro Manzonille, humanisti ja kirjailija joka oli Verdin ihailun kohde. Messu perustuu alunperin Rossinille sävellettyyn kuolinmessuun, johon 13 tunnettua Italialaista säveltäjää antoi kontribuutionsa. Tätä Rossinille kirjoitettua messua ei kuitenkaan esitetty Verdin elinaikana ja tästä turhautuneena hän sävelsi oman teoksen, joka pohjautui hänen osuuteensa (Liberate Me) Rossinin messusta.

Esitys oli Royal Albert Hall:ssa Kesäkuun 25. päivänä. Olin vaikuttunut kuuluisan konserttisalin massiivisuudesta, mutta kääntöpuolena isolle koolle oli volyymin puuttuminen. Desibelit hukkuivat tyhjään tilaan vaikka akustiikka olikin huikea. Instrumentit kuuluivat selvästi ja kuoro lauloi pontevasti. Valaistus oli tunnelmaa luovaa. Henkilökohtaisesti vaikuttavin Verdin Requiemin esitys on kuitenkin itsellä teini-iässä kuulemani Turun Kaupunginorkesterin versio, jossa tosin saattaa olla nostalgialisää mukana.

Musikaali: Phantom of the Opera, Lontoo

Olin 21.6.2012 – 26.6.2012 Englannissa lomailemassa ja kävin katsastamassa Andrew Loyd Webberin ”Phantom of the Opera” musikaalin Lontoon ”Her Majesty's Theatre” teatterissa. Musikaali on pyörinyt kyseisessä lokaatiossa yhteensä 27 vuotta. Näyttelijöinä produktiossa olivat mukana briliantit Marcus Lovett oopperan kummituksena sekä Anna O'Byrne Christine Daaén roolissa. Mukana oli myös näyttelijöitä, jotka olivat tehneet elämtyön oopperan kummituksessa kuten Wendy Ferguson. Wendy on ollut alusta asti mukana Carlotta Guidicellin roolissa.

Itse esitys oli tekniseltä toteutukseltaan juuri niin hyvä kuin mitä odotinkin. Laulajat lauloivat puhtaasti ja näyttelijät jaksoivat vaikuttaa innostuneilta (vaikka osa onkin vetänyt samaa roolia jo 25v). Itse aihe oli hitusen kulunut sekä klisheinen ja olisi minun mielestäni kaivannut modernisointia. Perinteinen kauhuromantiikka tosin vetoaa vahvasti konservatiivisempaan kulttuuriväkeen ja uskoisin että uudistaminen saisi aikaan vastareaktion juurikin tässä kohderyhmässä. Kaiken kaikkiaan musikaali on tuottanut 5,2 miljardia dollaria lipputuloissa, joten tuskin sitä lähdetäänkään uudistamaan ennen kuin kassavirrat laantuvat.

Vintage Tupla -mainos

Vanhan ajan kunnon mainoshuumoria. Tämä vanha Tupla mainos on ehkä ensimmäisiä mainoksia joita muistan katselleeni, sillä olen varmasti ollut viiden ja seitsemän ikävuoden välissä kun tätä näytettiin TV:stä. Uskon syyn miksi se on jäänyt mieleeni johtuvan ”Indiana Jones” teemasta sillä olin katsonut isäni kanssa Indy -elokuvat ja olin kova fani.

Mainoksessa lierihattuun sonnustautunut seikkailija hyppää junan kyytiin, hyppii katolla ja kiipeää junan seinää pitkin eräälle vaunulle, jonka seinän takana on kaunis nainen vangittuna. Nainen on hysteerisessä tilassa kunnes hän näkee tupla-patukan ilmestyvän junan seinässä olevasta raosta. Tämän jälkeen miesääni sanoo: ”Taitaa tyttö tietää, että olis seinän takana patukkaa tarjolla.”. Tätä humoristista letkautusta tuskin ymmärsin pikkupoikana, mutta näin vanhempana se osuu ja uppoaa.

South Park - Cheff Returns

Tämä on yksi ehkä kaikkien aikojen hauskimmista South Park jaksoista. Kun Trey Parker ja Matt Stone tekivät scientologiaa pilkkaavan jakson päätti Cheffin ääninäyttelijä, soul laulaja Isaac Hayes lopettaa sarjassa ääninäyttelemisen. Cheffin viimeisessä jaksossa hän liittyy ”Super Adventure Club” nimiseen ryhmittymään ja nousee lentokoneeseen lähteäkseen seikkailulle.

”Cheff Returns” jakossa Cheff yllättäen palaakin South Parkiin. Sarjan luojat parsivat kokoon Cheffin käyttämättömistä repliikeistä jakson jossa on naurussa pidättelemistä. Super Adventure Club olikin pedofiilien salaseura, joka valkoisten riistäjien tavoin matkusti ympäri maailmaa harrastaen seksiä alkuasukasheimojen lapsien kanssa. Jakson lopussa Cheff murhataan hyvinkin graafisella tavalla joten melko selvää on, että tämä on hupimielinen kosto jonka kohteena ovat scientologia ja Isaac Hayes. Suosittelen!

Game of Thrones, Kausi 1

HBO:n tuottama Game of Thrones TV sarja perustuu George R.R. Martinin palkittuun kirjasarjaan nimeltä ”A Song of Ice and Fire”. Kausi 1 seuraa saman nimistä ensimmäistä kirjaa ja onnistuu siinä erinomaisesti. Sekä kriitikot että yleisö ovatkin ottaneet TV-sarjan vastaan hyvin. Tähän mennessä sarja on voittanut mm. Golden Globen sekä Emmyn ja IMDB:ssä sarjalla on 9.4/10 arvosana.

Sarja toimii kirjalle uskollisen käsikirjoituksen ja mahtavien näyttelijöiden ansiosta. Ensimmäisen kauden keskeisimmän hahmon, Eddard Starkin roolissa nähdään Taru Sormusten Herrastakin tuttu Sean Bean, eivätkä muutkaan näyttelijät ole yhtään sen huonompia. Sarja marssittaakin katsojan silmien eteen lukuisia BBC:n laatusarjoista tuttuja veteraaninäyttelijöitä sekä Brittein saarien tuoreempia lupauksia. Tämä sarja toimii kaikilla tasoilla ja pitää katselijaa ottessaan jakso toisensa jälkeen.

In the Name of the King 2 (elokuva, 2011)

Nyt tuli katsottua äärimmäistä roskaa. Olen kerran viikossa veljeni ja erään hyvän ystäväni kanssa katsonut toimintaelokuvia ja tällä kertaa vuoroon pääsi Uwe Bollin ohjaama jatko-osa eräälle kaikkien aikojen huonoimmista elokuvista; In the Name of the King. Ensimmäisessä elokuvassa oli 50 miljoonan budjetti ja tässä sontakasassa oli vain 4,5 miljoonan. Tämä toinen oli samassa suhteessa eeppisesti kökömpi kuin ensimmäinen. Toisaalta se teki elokuvasta äärimmäisen huvittavaa katseltavaa.

Dolph Lundgren esittää elokuvassa Granger nimistä sotaveteraania, joka imetään keskiaikaiseen fantasiamaailmaan portaalin kautta sen jälkeen kun ninjat hyökkäävät hänen taloonsa. Granger nimetään ”The Chosen One:ksi” joutuu selvittelemään kansakuntien välistä sotaa. Kansakunnat ovat ilmeisesti melko pienet, sillä enimmillään elokuvassa nähdään noin 20 ekstraa samaan aikaan valkokankaalla. Jollain tapaa jaksoin kuitenkin katsoa tämän Ö-elokuvaa paremmin loppuun asti kuin isomman budjetin ensimmäistä osaa, joka otti itsensä liian tosissaan. Tämä jatko-osa on nimittäin väännetty täysin kieli poskella.

Comedians in Cars Getting Coffee

Jerry Seinfeld on lempi amerikkalaisia koomikoitani George Carlinin ohella, joten olin hyvinkin ilahtunut kuullessani että hänellä on juuri julkaistu kevyt uusi nettisarja. Sarjan ideana on että Jerry soittaa 15-minuuttisen jakson alussa jollekin tunnetulle koomikolle ja käy hakemassa hänet kahville jollakin hienolla vintage automobiililla. Automatkan ja kahvittelun aikana Jerry ja jakson vieraileva tähti vääntävät vitsia mistä milloinkin ja pitävät hauskaa keskenään. Kunkin jakson lyhyen keston ansiosta CICGC on mukavan kevyt paketti kun tarvii pikaiset naurut. Jaksojen taso on kuitenkin vaihteleva. Esimerkiksi loistava Ricky Gervais vaikutti olevan hermostunut ja jakso oli selkeästi heikompaa tasoa kuin vaikkapa jakso Alec Baldwinin kanssa. Joka tapauksessa mukavan toimiva konsepti.

Baldur's Gate (PC, 1998)

Kaivoin kesäiltojen ratoksi kaikkien aikojen suosikki tietokonepelini kaapista ja asensin sen tietokoneelleni. Baldur's Gate on kiistämättä yksi arvostetuimmista PC:lle valmistetuista roolipeleistä kautta aikojen ja voisin verrata sitä käsikirjoitukseltaan melkeinpä hyvään kirjaan.

Pelaaja aloittaa pelin hahmonkehityksellä, joka seuraa AD&D roolipelisääntöjä. Hahmonkehityksessä valitaan pelaajan hahmon sukupuoli, rotu ja muita ominaisuuksia jotka vaikuttavat miten peliä pelataan. Tämän jälkeen varsinainen peli alkaa ja pelaaja löytää itsensä orpona Candlekeep nimisessä munkkilinnoituksessa. Tämä pelin avausjakso toimii pelin esittelyjaksona jossa pelaaja tulee tutuksi pelimoottorin kanssa.

Toisessa luvussa pelaaja pakenee ottoisänsä, Gorionin kanssa Candlekeepistä. Matkalla Gorion murhataan mysteerisen naamiomiehen toimesta ja pelaaja pakenee henkensä kaupalla. Tästä alkaa mysteerien selvittäminen. Kuka pelaaja oikeasti on ja kuka oli mysteerinen naamiomies joka niin brutaalisti riisti lempeän Gorionin hengen?

Baldur's Gate pitää otteessaan alusta loppuun ja hulppeat 150 pelituntia antavat pelaajalle lukuisia ikimuistoisia juonenkäänteitä ja sivutehtäviä. Pelistä julkaistaan Syyskuusta ”Baldur's Gate Enhanced Edition” nimellä kulkevaa nykyaikaistettua versiota.

Frankenstein (elokuva, 1994)

Heti kun olin nähnyt NT Liven videoinnin teatteriesityksen Frankensteinista, niin mieleeni tuli elokuva samasta aiheesta jonka olin nähnyt kerran nuorempana ollessani. Pakkohan se oli sitten Filmtowniin kipaista ja vuokrata kyseinen elokuva, jossa Robert De Niro esittää Frankensteinin hirviötä.

Elokuvassa fokus on enemmän Victor Frankensteinissa kun taas näytelmässä painopiste oli hirviössä ja miten hirviö tavoitteli inhimillisyyttä. De Niron esittämää kuolleista kokoon parsittua monsteria ei näkynyt kankaalla muutenkaan läheskään tarpeeksi, sillä De Niro vetää vahvasti roolisuorituksensa ja on tässä elokuvassa selkeestikin paras elementti.

Näytelmän jälkeen tämä elokuva tuntui suorastaan lattealta. Kenneth Branaghin ohjaaminen oli sekavaa ja petyin Francis Ford Coppolan tuotantojälkeen. Olisin osannut odottaa, että yliromantisointi oltaisiin jätetty pois kun elokuvan tekijöinä oli näin nimekäs joukko ihmisiä. Käykää katsastamassa näytelmän filmatisointi ennemmin.

NT Live: Frankenstein

Kävin katsastamassa National Theater Liven teatteriesityksen televisioinnin näytelmästä Frankenstein. Nick Dearyn käsikirjoittama ja Danny Boylen ohjaama spektaakkelinomainen näytelmä vie Frankensteinin tarinan takaisin sen goottimaisille juurille ja oli kerrassaan komeaa katseltavaa. Näytelmä oli esitetty Finnkinon teatterissa suorana Lontoosta Maaliskuussa 2011 ja nyt näkemäni näytös oli toiveuusinta.

Katselemassani versiossa Benedict Cumberbatch esitti hirviötä ja Victor Frankensteinia näyttelee Jonny Lee Miller. Viikkoa myöhemmin olisi ollut mahdollisuus nähdä versio, jossa pääroolien näyttelijät vaihtoivat rooleja keskenään. En kuitenkaan tätä halunut nähdä koska pelkäsin, että se pilaisi muistoni tästä ensimmäisestä versiosta.

Ohjaus oli sitä mitä voi odottaa Oscar-voittajalta. Sulavaa ja loisteliasta. Läsnä oli tyylillisesti paljon samankaltaisia elementtejä kuin mitä olympialaistenkin avajaisissa, jonka siis myös Danny Boyle ohjasi. Käsikirjoitus oli myös huippuluokkaa ja toi paljon inhimillisyyttä hirviön hahmoon. Jos joskus tämä näytetään uusiksi, niin suosittelen lämpimästi!

Expendables 2 (elokuva, 2012)

Kävin katsastamassa isolla kaveriporukalla tämän kesän elokuvakokemuksen, eli Expendables 2 -toimintapläjäyksen Finnkinon elokuvateatterissa Taiteiden Yönä. Elokuvaa tähdittää iso liuta menneen ajan miehekkäitä näyttelijöitä kuten Sylvester Stallone, Dolph Lundgren, Jean-Claude Van Damme, Arnold Schwarzenegger sekä Bruce Willis mainitakseni vain muutaman.

Elokuva lähtee liikkeelle todella vauhdikkaasti Expendables erikoisjoukkion rynnistäessä aasialaiseen linnoitukseen vapauttaakseen panttivangin. Kun he ottavat hupun pois panttivangin päästä se onkin Arska! Tässä vaiheessa elokuvateatterin mahdollisesti hiukan humaltunut mieskatsomo repesi raikuviin aplodeihin. Arska luonnollisesti jäi Expendables -tiimille velkaa, joten elokuvan loppupuolella nähtiin vanhan koulukunnan Arska-toimintaa pitkästä aikaa.

Elokuva oli toteutukseltaan, tähtikaartiltaan ja toiminnaltaan väkevämpi esitys kuin 2010 julkaistu ensimmäinen osa, joka nousi yllätysmenestykseksi. Ohjaajaksi on löytynyt muinoin ”Con Air” nimisen elokuvan ohjannut Simon West, joka tuo ojaukseen ja kuvalliseen kerrontaan vakautta. Toiminta ei myöskään missään vaiheessa alkanut tympimään ja aika meni kuin siivillä pienissä punsseissa, menneen ajan toimintatähdille hurratessa. Jean-Claude Van Dammen roolisuoritus pahiksena oli myös mainitsemisen arvoinen suoritus. Vaikka elokuvalla olikin huikea viihdearvo, niin elokuvan jälkeen kuitenkin tuli semmoinen olo että Expendables 2 ei tarjonnut aivan tarpeeksi paljon uutta ensimmäisen elokuvan jälkeen. Vaikka elokuva on kriitikoiden mielestä ollut parempi kuin ensimmäinen, niin lipputuloissa se on jäänyt hiukan jälkeen.

Leslie Nielsen, Red Rock Cider 1988

Valitsin Red Rock Ciderin mainoksen vuodelta 1988 analysoitavaksi.

Olen suuri Leslie Nielsen fani, joten tämä mainos lämmitti sydäntä. 80-luvulla Zuckerin veljekset toivat yleisön eteen "Police Squad" nimisen komediasarajan joka teki Leslie Nielsenistä supertähden. Sarja koostui kuudesta  jakosta jotka yhdistivät erittäin hölmöä, mutta samalla kekseliästä huumoria puolen tunnin paketeiksi. Sarjaa seurasi kolme elokuvaa, jotka kulkivat nimellä The Naked Gun.

Mainos vetoo minuun samanlaisella kreisillä huumorilla kuin mitä sarjakin esitteli. Alku on jo sekopäistä menoa kun Leslie ajaa rekkaa ja ratissa on ylimääräinen käsipari. Sen jälkeen Leslie ja hänen parinsa soluttautuvat baariin "undercover", eli Leslien pari vetää viltin Leslien pään yli ennen kuin he astuvat sisään. Vitsit jatkuvat samaan hölmöön malliin, mutta katselija ei voi olla hykertelemättä mainosta katsoessaan. Huumori perustuu vahvasti Leslien karismaan sekä siihen ristiriitaan mitä Leslien ulkonäkö aiheuttaa; ihmiset eivät todellakaan odottaisi eläkeikäisen valkotukkaisen mihen hölmöilevän tällä tavalla. Loistava pätkä!